Muutoksia palveluväessä

Mä en oo saanut tassunsijaa omaan blogiini ollenkaan. Emännällä on mukamas ollut muiden juttujen kanssa aivan liikaa tekemistä, et se on pitänyt mut erossa jopa omasta blogistani - ja niin maan monesta muustakin ihanuudesta, että tekis mieli rullata viiksikarvat kiharalle ärsytyksestä!

Meillä oli aikalailla hiljaista sen jälkeen, kun mä viimeks pääsin tänne kirjottaan. Kun mun nelijalkainen palvelijakaartini väheni yhdellä. Se oli se jokerilta näyttävä ihan mielipuoli elukka, jonka nimi oli mukamas Nadja. Tai Nasu, tai Susu - mä en koskaan ottanut siitä selvää, kun ne aina puhutteli sitä ihan eri nimillä. Yhtäkään niistä se daiju ei kyl oikeesti ymmärtänyt. Alkuun se oli ollut ihan kiva, kun ylensin tän mestan omaksi potentiaaliseksi valtakunnakseni, se oli tosi äidillinen ja kaikkee. Mutta sit se muuttui ihan kamalaksi terroristiksi, joka viimeisimpinä aikoina oli selvästi vaaraksi koko valtakunnalleni ja uhkasi jopa kruunuani.
Aprillipäivänä emäntä vei sen jokerin sit pois. Mä mourusin keskenäni et tosi siistin vitsin toi emäntä oli kyl vääntänyt tästäkin heti aprillina, mut se tulikin ulkoota parin tunnin jälkeen takas mukanaan vaan tyhjä hihna ja kyyneleet. Kyl mä siinä kohtaa aattelin et kai mun täytyy alamaisiani vähän rohkasta, kun kaikki oli niin apeina ja yritin mennä kertoon et hei oonhan mä täällä, mutta mut työnnettiin vaan pois. Jo on, kun yrittää lohduttaa!

En ihan käsittänyt miks, mutta ne selkeesti yritti paikata ton jokerinaaman paikkaa sillä, että ne raahas mun valtakuntaani ihan uuden nelijalkaisen. Kyl silläkin oli pitkä kuono, mut auta armias sitä karvaa (pk collie). Emäntä sanoi, et se ois meillä vaan lainassa, mutta mä itse näen asian niin, että kyseinen palvelija jouduttiin lopulta häätämään palvelijakunnastani. Hänestä ei koskaan tullut hyvää palvelijaa, vaikka miten yritin välejämme lämmitellä.

Emäntä laittoi yks päivä lasivankilaan täytettä. Mä olin jo ihan varma, että siellä on silloin jotain, ja istuskelin monta tuntia tuijottamassa lasivankilaa. Mitään en nähnyt, ja emäntä vaan naureskeli mulle hiljaa kauempaa. Dorkako se on?
Pari päivää myöhemmin se toi lasivankilaan lisää täytettä, hitonmoisia virikkeitä. Nyt olikin sit mun vuoro vaan mouruta, etten mä enää mene alamaisten jekkuihin samalla tavoin kuin viimeksi ja kävelin häntä pystyssä ympäriinsä, ei mua kahteen kertaan voitais huijata. Mut pyhä jysäys kun tajusin, että lasivankilassa oli oikeesti elämää (2 natalhiirtä). Mähän oon tietysti sitä mieltä, että mun pitäisi päästä välittömästi tervehtimään uusia alamaisiani, mutta emäntä haluaa pitää niitä tiiviisti lasivankilassa ja meillä on ollut hyvin monta keskustelua aiheesta, kuka tässä valtakunnassa määrää vankiloiden toiminnasta.
...valitettavasti olen tällä hetkellä häviöllä. Asialle täytyy tapahtua muutos.


Tää kuva otettiin takuulla salaa. Mä en tunnusta mitään.