Moi. MÄ oon täällä taas.

Siitä on pitkä aika kun mulla oli viimeksi aikaa tulla käymään ja kertoileen teille asioita. Paljon on tapahtunut ja mulla on kuningaskunnassa niin paljon hommia hoidettavana, etten ehdi mennä kaikkiin yksityiskohtiin joten listaan teille pikaisesti mitä alamaisteni keskuudessa on tapahtunut.

- Mä ja palvelija-agenttini 22-P täytimme vuoden. Samana päivänä. Kuvitelkaa.
- Palveluskuntalainen Ville (nahkacollieuros) siirtyi toiseen palvelusyksikköön Hauhon puolelle. Kuningaskunnan päämies onkin jo sieltä ottanut minuun yhteyttä, että palvelusväkeni on hyvin koulutettua ja lähetin heidän käyttöönsä loistoyksilön. Villelle on tarjottu pysyvää työpaikkaa uudessa yksikössä. Loistavaa.
- Palveluskuntani pienimpien jäsenien (jyrsijät) kanta on valitettavasti laskenut yhdellä. Mumsteri vai hansteri vai himsteri.. joku sen tyyppinen jota Vyyliaksi kutsuttiin menetti henkensä kesän aikana. Takaan, ettei minulla ollut mitään tekemistä asian suhteen (nam!).
- Menetyksistä huolimatta palveluskunnassani on yhäkin kolme itseäni suurempaa nelijalkaista. Ruskeiden puikkonokkien joukkoon liittyi loppukesästä erittäin mielenkiintoinen musta-valkoinen ilmestys, jolla oli tullessaan paljon karvaa. Ei ole enää. Se tiputteli kaikki karvansa MINUN lattioilleni heti tultuaan ja kehtaakin isotella meille kaikille, vaikka olen kuinka yrittänyt tehdä selväksi että hänen paikkansa on laumassaan alimmaisena. Kyllähän minä ainakin hänen ruokansa syön eikä hän sano vastaankaan.. vaikka jostain syystä saan vesisuihkusta niskaan joka kerta yrittäessäni. Tähänkin täytyy löytää jostain syy - mitään en ole tehnyt väärin.
- Olen laajentanut kuningaskuntaani ulkomaailmaan. En ehkä tarkoituksellisesti tai luvallisesti, mutta kuninkaana minulla on oikeus tehdä haluamiani aluevalloituksia. Tapasin valloitusretkilläni myös kulmakunnan muut kissatoverit, jotka suorastaan polvistuivat eteeni ja liittyivät jengiini; kyllä vain, jopa se harmaa pallukka josta minua on aina peloteltu.
- Löysin myös naisen. Tai varmasti useammankin, olin aivan päästäni pyörällä etten kyennyt kunnolla ajattelemaan. Rakastuin niin tulisesti, että huusin tuskaani valtakunnassani ja palvelijani vihjailivat minulle alituiseen valitusvirteni riipivän heidän hermojaan. Olisin vain halunnut juosta tämän rakkaani perässä valtakuntani ulkopuolella, mutta sellaisille huvituksille ei valitettavasti löytynyt aikaa.
Kadotin hänet.

Minusta otettiin myös oikein hienot synttärikuvat kesän mittaan. Laitan teillekin näytille yhden, jossa olen mielestäni oikein komea ja ah, katsokaa miten charmikas!



Ja koska minusta tuntuu että olette täysin ulalla palvelusväestäni, alle heivaamani kuva selventäköön pääasialliset palvelijani joiden kanssa vietän päiväni. Pienimpään palvelijakuntaan kuuluvat natalhiiret sekä jonkin asteiset hyppymyyrät (gerbiilit), joiden kanssa en vieläkään ole päässyt tekemään kunnon tuttavuutta. Sekä tietysti kaksijalkainen hovimestarini, joka päivttäin jaksaa pitää huolta siitä, että ruokakuppiini ilmestyy safkaa.


Nahkacolliet Titja & Veila sekä bordercollie Hilva
Kaikkien näiden kuvien © Linda Toivonen, collie.kuvat.fi ja belgialainen.kuvat.fi

Mä en oo saanut tassunsijaa omaan blogiini ollenkaan. Emännällä on mukamas ollut muiden juttujen kanssa aivan liikaa tekemistä, et se on pitänyt mut erossa jopa omasta blogistani - ja niin maan monesta muustakin ihanuudesta, että tekis mieli rullata viiksikarvat kiharalle ärsytyksestä!

Meillä oli aikalailla hiljaista sen jälkeen, kun mä viimeks pääsin tänne kirjottaan. Kun mun nelijalkainen palvelijakaartini väheni yhdellä. Se oli se jokerilta näyttävä ihan mielipuoli elukka, jonka nimi oli mukamas Nadja. Tai Nasu, tai Susu - mä en koskaan ottanut siitä selvää, kun ne aina puhutteli sitä ihan eri nimillä. Yhtäkään niistä se daiju ei kyl oikeesti ymmärtänyt. Alkuun se oli ollut ihan kiva, kun ylensin tän mestan omaksi potentiaaliseksi valtakunnakseni, se oli tosi äidillinen ja kaikkee. Mutta sit se muuttui ihan kamalaksi terroristiksi, joka viimeisimpinä aikoina oli selvästi vaaraksi koko valtakunnalleni ja uhkasi jopa kruunuani.
Aprillipäivänä emäntä vei sen jokerin sit pois. Mä mourusin keskenäni et tosi siistin vitsin toi emäntä oli kyl vääntänyt tästäkin heti aprillina, mut se tulikin ulkoota parin tunnin jälkeen takas mukanaan vaan tyhjä hihna ja kyyneleet. Kyl mä siinä kohtaa aattelin et kai mun täytyy alamaisiani vähän rohkasta, kun kaikki oli niin apeina ja yritin mennä kertoon et hei oonhan mä täällä, mutta mut työnnettiin vaan pois. Jo on, kun yrittää lohduttaa!

En ihan käsittänyt miks, mutta ne selkeesti yritti paikata ton jokerinaaman paikkaa sillä, että ne raahas mun valtakuntaani ihan uuden nelijalkaisen. Kyl silläkin oli pitkä kuono, mut auta armias sitä karvaa (pk collie). Emäntä sanoi, et se ois meillä vaan lainassa, mutta mä itse näen asian niin, että kyseinen palvelija jouduttiin lopulta häätämään palvelijakunnastani. Hänestä ei koskaan tullut hyvää palvelijaa, vaikka miten yritin välejämme lämmitellä.

Emäntä laittoi yks päivä lasivankilaan täytettä. Mä olin jo ihan varma, että siellä on silloin jotain, ja istuskelin monta tuntia tuijottamassa lasivankilaa. Mitään en nähnyt, ja emäntä vaan naureskeli mulle hiljaa kauempaa. Dorkako se on?
Pari päivää myöhemmin se toi lasivankilaan lisää täytettä, hitonmoisia virikkeitä. Nyt olikin sit mun vuoro vaan mouruta, etten mä enää mene alamaisten jekkuihin samalla tavoin kuin viimeksi ja kävelin häntä pystyssä ympäriinsä, ei mua kahteen kertaan voitais huijata. Mut pyhä jysäys kun tajusin, että lasivankilassa oli oikeesti elämää (2 natalhiirtä). Mähän oon tietysti sitä mieltä, että mun pitäisi päästä välittömästi tervehtimään uusia alamaisiani, mutta emäntä haluaa pitää niitä tiiviisti lasivankilassa ja meillä on ollut hyvin monta keskustelua aiheesta, kuka tässä valtakunnassa määrää vankiloiden toiminnasta.
...valitettavasti olen tällä hetkellä häviöllä. Asialle täytyy tapahtua muutos.


Tää kuva otettiin takuulla salaa. Mä en tunnusta mitään.

Törmäsin tänään traagiseen yritykseen vangita eräs nelijalkaisista palvelijoistani. Alamaiseni puhuvat paljon vangintayrityksen johtuvan kaikkien tyttöjen vuosittaisesta ajanjaksosta tehdä meidät miehet hulluiksi (narttujen juoksut), joten he sulkivat Villen vankilaportin taakse. Vähemmästäkinhän sitä mies tulee hulluksi. En voinut olla todistamassa tätä vääryyttä, joten minun tuli auttaa alamaistani ja päästää hänet pälkähästä avaamalla vankilaportin ovi. Suoritettuani velvollisuuteni kävin makuulteni keskelle koko komeutta tehdäkseni selväksi, etten salli kenenkään vangitsemista valtakunnassani.

Olen myös havainnut erään nelijalkaisista palvelijoistani loistavaksi kätyrikseni, joten annoin hänelle ylennyksen olla salainen agenttini. Palvelijoistani hän on nuorin, päivälleen minun ikäiseni ja aivan yhtä suurisydäminen, joten tulemme loistavasti toimeen. Tunnistan hänet muista nelijalkaisista kuolaajista jonkun kieroutuneen kaksijalkaisen selkeästi maalaaman valkean päässä olevan viivan vuoksi - punon kyseiselle pilailijalle kostoa, sillä hän selkeästi käytti kestoväriä tärkeimpään agenttiini. Agenttiani kutsutaan valtakuntani keskuudessa nimeltä Veila, mutta pistin huomioon ihmisten kehitelleen hänelle aivan loistavan agenttinimen 22-P, jonka salaperäinen tarkoitus pohjautuu 22-P:n vauvaiän leppäkerttunenään (puutteellinen nenäpigmentti ikään 12vko asti). Hänen kanssaan voimme toimia loistavasti huomiota herättämättä ja olemme saavuttaneet tähän mennessä erittäin paljon.

Ville-palvelijani kanssa soveltamaani tekniikkaa olemme jo aikaisemmin testanneet 22-P:n kanssa ja todenneet sen erittäin toimivaksi. Alamaiseni yrittivät vangita hänet kuukausia sitten, mutta pelastin tuolloinkin salaisen agenttini ja hän käveli vankilan avattuani tyynesti takaisin muiden keskuuteen.

On täysin varmaa, että 22-P:n kanssa tulemme pääsemään vielä pitkälle.


Kuvassa mä ja agenttini 22-P hieromassa salaista sopimusta

Moi. Tässä oon Mä.
Yksinvaltias täällä kaikkeuden keskellä. Alamaiseni kutsuvat mua nimellä Minus, mutta kehtaavat solvata toisinaan myös muiden, alentavampien kutsumanimien kanssa. Kyllä ne ovat oppineetkin ja saan välillä kuulla, miten hieno ja upea pikkukunkku valtakunnassani oikein olen!

Sain ylennyksen jo nuorena, kun ensi kertaa astelin sisään tähän mestaan. Ja totisesti tepastelinkin! Vastassa mulla oli tuolloin kolme kaksijalkaista alamaista sekä niiden alimpia kuonollisia apureita, koiria, jotka myöhemmin nimitin myös omiksi palvelijoikseni. Saapumisseremonia oli selkeesti järjestetty just mua varten, sillä koskaan myöhemmin en oo tässä mestassa nähnyt niin montaa nelijalkasta kerralla.
Epäilevistä katseista huolimatta tassuttelin jo tuolloin keskellä kaikkia koiria ilman ongelmia. Eihän kuninkaan sovi pelätä ja sainhan mä kasvatukseni noiden läähättävien kuolaajien keskellä, eivät nämä paljoa voineet niistä erota - paitsi ulkonäöltään. Se mesta, missä mä kasvoin, oli pitkälti pitkäkarvaisten koirien (belgianpaimenkoira) vallassa ja nää mun nykyiset, omat alamaiset ei oo paljoa karvaa nähneetkään (lk collie).

Positiivinen yllätys oli se, ettei mulla ole täällä vallassani yhtään kilpakumppaneita. Jo alusta lähtien oon ollut ainoa Mies talossa. Tosin alamaiseni toiveesta pidämme nelijalkaisessa palvelijakunnassani tällä hetkellä yhtä ylimääräistä killuttimet omaavaa palvelijaa, joka on kuitenkin päästään niin vinksahtanut että lukeutuu ihan hyvin kaikkien muiden tyttöjen keskelle. Villeksi ne sitä kutsuu.
Mä tuun aivan varmasti kertomaan teille alamaisistani ja palvelijoistani vielä paljonkin. Usein ne aiheuttavat mulle päivittäistä päänvaivaa, joten mulla riittää niistä paljonkin mouruttavaa. Omasta mielestäni he ovat onnekkaita, sillä oon aivan varmasti yks maailman rakastavimmista ja seurallisimmista kuninkaista!

Tää tassunjälki jättää teidät kai kylmäksi, mutta mulla ei ole aina aikaa istua jakamassa elämääni. Parasta käydä ilmoittamassa alamaisilleni kovaan ääneen ettei Mun kupissa oo enää yhtään safkaa.


© Linda Toivonen